Asiakastarinat

Ota yhteyttä »

Petterin tarina

Olen kohta 40 vuotta täyttävä kahden lapsen isä, aviomies ja yrittäjä.

Astuin Rehab365 kynnyksen yli heinäkuussa 2021. Muutama päivä aiemmin olin ensimmäisen kerran elämässä myöntänyt itselleni tarvitsevani apua. Myöntänyt, että päihteet ohjaavat elämääni.

Mielentilani tuohon aikaan oli hyvin sekava. Käyttäytyminen itsekeskeistä ja koko elämä yhtä valhetta. En enää tiennyt puhunko totta vai valehtelenko. Takana oli 20 vuoden päihdehistoria, jonka olin jotenkin pystynyt salaamaan kaikilta. Kukaan ei tiennyt koko totuutta. Jotkut osia totuudesta.

Hoidon alkumetreillä sain ensimmäisen kerran tietoisuuden siitä, että kyseessä on sairaus ja sairaus, jonka kanssa voi elää, kun sitä hoitaa. Se oli ehdottomasti käänteentekevä hetki elämässäni. Tiesin, että minulla on mahdollisuus ja nyt se on enää itsestä kiinni. Olin valmis tekemään kaiken sen eteen.

Nyt vuotta myöhemmin kaikki on muuttunut.

Olen saanut ympärilleni pitkän listan ystäviä muista toipuvista. Hienoja vertaisia ihmisiä. Ystäväpiiri on uudistunut lähes kokonaan.

Ihmisenä olen muuttunut valtavasti. Suhtautuminen muihin ihmisiin ja asioihin on muuttunut täysin. Olen löytänyt sisäisen rauhan ja onnellisuuden. Tunteita, joita en ole koskaan tuntenut. Se on hienointa mitä olisin voinut kuvitella saavani. Myös luottamus läheisiin on palautunut.

Juomisen ja käyttämisen halu on minulta viety. Tämä on täysin käsittämätöntä, miten se on tapahtunut, mutta olen siitä äärimmäisen kiitollinen.

Rehabin väki on ammattitaitoista ja välittävää ja heille kuuluu myös iso kiitos siitä, että olen saanut elämän, josta ennen voin vain haaveilla.

Ehdottomasti elämäni paras päätös. Niille, jotka vielä miettivät hoitoon hakeutumista haluan sanoa, että tuskin elämäsi ainakaan huonompaan suuntaan menee jos annat tälle mahdollisuuden. Minun elämäni se muutti täysin.

Nostoja asiakaspalautteista

Kuinka paljon koet seuraavien hoito-ohjelman osa-alueiden auttaneen sinua toipumisessasi

  • Läheisvkl 80.6 %
  • Aamu -ja iltaringit 80.6%
  • Yhteisön tuki 88.9 %
  • Vertaispalaute 75%

Mihin seuraavista sait intensiivihoitojaksollasi apua ja/tai tukea? Eniten ääniä sai:

  • Kela-asiat
  • Ihmissuhteet

Koetko seuraavissa tapahtuneen muutosta hoitojaksosi aikana? Eniten ääniä sai:

  • Psyykkinen terveydentila
  • mieliala
  • kyky vaikuttaa omaan elämään

Kuinka tyytyväinen olit hoitojaksoosi?

  • Erittäin tyytyväisiä 71%
  • Melko tyytyväisiä 26%

Avoimia palautteita

  • Itselle ollut tosi kattava ja antoisa hoitojakso
  • Erittäin kiitollinen hoidosta ja koko yhteisöstä ja kaikesta, mitä olen täällä saanut!
  • Loistava Hoito ohjelma ja kaikki avaimet raittiiseen elämään saatu, hyvä mahdollisuus lenkkeillä ja pitää itsestä huolta ja harjoitella päihteetöntä elämää. Henkilökunnan ammattitaito ihailtavaa <3
  • Mahtavat tilat, loistava henkilökunta ml. harjoittelija, hieno yhteisö ja erittäin toimiva konsepti. Haikeus iskee lähdön koittaessa.
  • Hoito on todella tehokas ja ryhmät/ringit on älyttömän hyvä juttu.
  • Elämäni onnellisin kuukausi, kiitos.
  • Kuntoutumisilmapiiri täydellinen
  • Todella hyvä kokemus
  • Hoito- ohjelma on laadullisesti todella tarkkaan mietitty erittäin suuri arvostus ja kunnioitus ohjelmaa kohtaan

Ota yhteyttä »

Soita 041 313 5580

Olemme avoinna klo 08.00–20.00

Päihde- ja peli­riippuvuus­info

Perjantaisin klo 17.30 alkaen.

Poikkeuksellisesti perjantaina 13.6. ei ole infotilaisuutta.

Tilaisuus vaatii ilmoittautumisen ennakkoon: info@rehab365.fi
Voit osallistua paikan päällä Rymättylässä tai liittyä Zoomin kautta tästä.

Katso kaikki infot »

Haluatko jutella?

Varaa ilmainen 30 minuutin puhelinaika.

Ajan voit varata arkisin klo 07.00,11.30,16.30 tai 21.00.
Ilmainen puhelintapaaminen on tarkoitettu riippuvuudesta kärsiville sekä heidän läheisilleen.

Varaa ilmainen puhelinaika tästä »
Soita