Varpun blogiteksti
Kun läheinen käyttää päihteitä. Uskoin pitkään, että minä voisin korjata läheiseni riippuvuuden. Voisin muokata itseni sellaiseksi, ettei hänen enää tarvitsisi käyttää päihteitä. Voisin pehmittää hänen maailmaansa niin, ettei hänen tarvitsisi juoda. Keksin syitä hänen riippuvuudelleen; hän on niin herkkä ja erityinen. Hän on uupunut, hänen täytyy rentoutua. Mahdollistin, annoin rahaa. Kunhan hänen vain olisi parempi olla! Vai oliko kyse pohjimmiltaan kuitenkin siitä, että minun olisi helpompi olla? Yritin aina kulkea varpaillani ja saada hänet ymmärtämään mitä hän tekee itselleen, mitä hän tekee meille. Hän teki lupauksia -ja minä petyin. En voinut ymmärtää miksi.
Toimiessani näin minulta jäi huomiotta kaikki muut läheiseni ja ennen kaikkea itseni. En tiedostanut mitä minä teen itselleni ja miten annan itseni tulla kohdelluksi. Juoksin kilpaa päihteiden kanssa, mutta joka kerta päihteet voittivat. Ne olivat aina tärkeämpiä kuin minä, lapset tai mikään muu maailmassa. Kilpajuoksussani en hävinnyt ainoastaan päihteille, vaan samalla hävisin vähitellen myös itseltäni. Kuka minä olenkaan? En tunnistanut edes peilikuvaani. Olin suorittanut ja selviytynyt, kunnes romahdin. Lopulta olin saman kysymyksen edessä kuin riippuvainen; Miksi? Miksi minä toimin näin? Mitä minulle on tapahtunut?
p>Läheishoidossa sain ymmärryksen siitä, miten olin itsekin sairastunut. Sain tietää mitä on irrottautuminen ilman, että minun pitäisi hylätä toista. Muistin mistä minä itse nautin. Katsoin itseäni peilistä ja näin tutummat kasvot. Opin jälleen välittämään itsestäni, tunnistamaan rajani ja olemaan itselleni armollisempi. Sain itseni takaisin. Siitä olen kiitollinen.Juuri tänään on tärkeä päivä. Se on minun.